Chili, maissi ja vesimeloni kylvetty ensi kesää varten. Vähän jännittää, miten käy melonin Suomen suvessa. Syksyllä sitten olen viisaampi.
Tomaatit, kurkku ja kurpitsat saavat odottaa pääsiäiseen, sitten on niiden taimikasvatuksen vuoro. Mitähän kaikkea muuta sitä tänä vuonna viljelisi...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Lisää istutuksia.
Tänään kävin shoppaamassa lisää kasveja. Kohta alkaa kaikki olla kylvettynä/istutettuna.
Biolanin kasvupenkit on nyt täynnä. Vasemalla chili ja paprikat, ruusupapu ja viisi tomaattia. Chili oli jo Prismassa syömävalmiina. Yksi palko testattu, tulista oli. Takana näkyy naapurin roskakatos, toivottavasti kasvit peittää sen kohta.
Biolanin kasvupenkit on nyt täynnä. Vasemalla chili ja paprikat, ruusupapu ja viisi tomaattia. Chili oli jo Prismassa syömävalmiina. Yksi palko testattu, tulista oli. Takana näkyy naapurin roskakatos, toivottavasti kasvit peittää sen kohta.
Kasvutikkaita täyttelin valmiilla ruukkuyrteillä. Saa nähdä kasvavatko... Ylhäällä oregano, korianteri ja viinisuolaheinä. Seuraavalla hyllyllä basilika ja friseesalaatti. Alla testimielessä sankoon ja pesuvatiin kylvetyt perunat.
Eilisen lämpimän päivän aikana olivat taimet ottaneet kasvupyrähdyksen. Perunatkin alkaa pilkistää penkeistään.
Retiisi ja kukat kasvaneet eniten. Porkkanaa ja pinaattiakin noussut pintaan. Pavuista ei näy vielä mitään.
Meillä alkaa jo vihertää pihassa. Kesäkurpitsan ja kurpitsan istutin kasvusäkkeihin. Avomaankurkuntaimet on vielä sen verran pieniä, että ne saavat kasvaa vielä sisällä jonkin aikaa.
Tunnisteet:
avomaankurkku,
basilika,
biolan,
chili,
friseesalaatti,
kasvupenkki,
kasvutikas,
kesäkurpitsa,
korianteri,
kukka,
kurpitsa,
oregano,
paprika,
papu,
peruna,
porkkana,
retiisi,
ruusupapu,
tomaatti,
viinisuolaheinä
perjantai 11. toukokuuta 2012
torstai 10. toukokuuta 2012
Kaupunkiviljely käynnistyi
Tunnisteet:
avomaankurkku,
chili,
idätys,
kesäkurpitsa,
kurpitsa,
siemen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






