Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kasvupyrähdys.

Muutama lämmin päivä ja kasvu on ollut silmin nähden valtavaa. Härkäpavut, joiden ajattelin jäävän itämättä, ovat nyt nousseet hyvälle taimelle.


Laitoin katetta maissille, purjolle, sipuleille ja ruusukaalille. Perunat ovat kasvaneet hyvin. Ihan vielä ei saa uutta perunaa.


Viikonloppuna askartelin päreestä "nimikyltit" säkkeihin. Vasemmalla alla näkyy härkäpapua ja ruiskaunokkia. Porkkanaa ja rivien väliin kylvettyä retiisiä oikealla. Lanttu ja punajuuri eivät ole ainakaan vielä tulleet näkyviin. Ylhäällä näkyy myös pinaattia.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Lisää istutuksia.

Tänään kävin shoppaamassa lisää kasveja. Kohta alkaa kaikki olla kylvettynä/istutettuna.


Biolanin kasvupenkit on nyt täynnä. Vasemalla chili ja paprikat, ruusupapu ja viisi tomaattia. Chili oli jo Prismassa syömävalmiina. Yksi palko testattu, tulista oli. Takana näkyy naapurin roskakatos, toivottavasti kasvit peittää sen kohta.


Kasvutikkaita täyttelin valmiilla ruukkuyrteillä. Saa nähdä kasvavatko... Ylhäällä oregano, korianteri ja viinisuolaheinä. Seuraavalla hyllyllä basilika ja friseesalaatti. Alla testimielessä sankoon ja pesuvatiin kylvetyt perunat.


Eilisen lämpimän päivän aikana olivat taimet ottaneet kasvupyrähdyksen. Perunatkin alkaa pilkistää penkeistään.


Retiisi ja kukat kasvaneet eniten. Porkkanaa ja pinaattiakin noussut pintaan. Pavuista ei näy vielä mitään.


Meillä alkaa jo vihertää pihassa. Kesäkurpitsan ja kurpitsan istutin kasvusäkkeihin. Avomaankurkuntaimet on vielä sen verran pieniä, että ne saavat kasvaa vielä sisällä jonkin aikaa.